Tervetuloa leivontablogiini
jossa toisinaan saatan myös innostua kokeilemaan uusia ruokareseptejä

23. joulukuuta 2013

Suklaakakku

Välillä sitä arvostaa nopeaa ja helppoa ohjetta ja tämä suklaakakku kyllä valmistuu perus aineksista vain 30 minuutissa. Anoppi ja appiukko oli tulossa kyläilemään ja jotain halusin itse leipoa kahvin kaveriksi lautaselle.

22 cm irtopohjavuoka


150g voita
3 dl sokeria
3 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
1,5 dl kaakaojauhetta
3 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa



- Voitele ja vuoraa leivinpaperilla vuoan reunat ja pohja.
- Lämmitä uuni 200-asteeseen.


- Sekoita kuivat aineet keskenään.
- Vatkaa vispilällä kevyesti kananmunat ja sokeri.
- Lisää siivilän läpi keskenään sekoitetut kuivat aineet muna-sokeriseokseen.
- Sekoita tasaiseksi.


- Kaada taikina vuokaan.
- Paista noin 20 minuuttia
- Anna seistä hetki paistamisen jälkeen vuoassa jonka jälkeen irrota vuoan reunat ja siirrä kakku tarjoilu alustalle.
- Koristele tomusokerilla.





Vinkki: Tarjoa esim. paseeratun vadelmakastikkeen kera.




Ohje: pirkka.fi

~SuklaaKirsikkaa~


Juuston rakastajan hillo

Olen kiinnostunut kokeilemaan kaikenlaisia uusia juttuja ja kun joulu on ovella, niin tämäkin hillo menee lahjaksi anopille ja omille vanhemmilleni kera piparipaketin, sinihomejuuston ja viinipullon.


2 pientä purkkia



200g kuivattuja viikunoita
3 dl vettä
15g (1 rasia) salmiakkimakeisia (apteekki)
2 dl hillosokeria





- Poista viikunoista kanta, halkaise ne ja laita kattilaan.
- Lisää vesi ja keitä noin 10 minuuttia.

 - Soseuta keitos tehosekoittimessa tasaiseksi massaksi.
- Hienonna salmiakit ja liuota pieneen tilkkaan kiehuvaa vettä.
- Lisää salmiakkiliuos viikunaseoksen joukkoon, sekoita tasaiseksi ja anna kiehahtaa.
- Jos hillonalku on liian paksua, lisää vettä. Massan tulee olla löysähköä mutta ei vetistä.
- Lisää lopuksi hillosokeri ja kiehauta vielä kerran.





- Lusikoi juuston rakastajan hillo kuumana kauniisiin purkkeihin, sulje kansi ja anna jäähtyä. 
- Säilytä kylmässä.

- Vinkki: Hillon mukana lahjaksi sopii voimakas juusto, esim. sinihomejuusto tai pecorino.






Alkuperäinen ohje: maku.fi

~SuklaaKirsikkaa~

22. joulukuuta 2013

Chocolate Chip Cookies a'la ranskanpastilli

& Orange Cookies

Jääsuklaista jäi appelsiininkuoripaloja, joten päätin tehdä ks. ohjeella kahdenlaisia cookieita joulupakettiin.
n. 60 kpl


4 1/3 dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
½ tl suolaa
225g voita
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
2 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa


180g ranskanpastilleja (tai jotain muita hippuja)
(appelsiininkuoripaloja ja appelsiinin mehu)



- Sekoita keskenään jauhot, sooda ja suola.
- Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi suurehkossa kulhossa.
- Sekoita yksitellen munat voi-sokerivaahtoon. Kääntele joukkoon jauhoseos.



- Jaa taikina kahtia. Sekoita toiseen haluamasi suklaahiput ja toiseen appelsiinin mehu -ja kuoripalat.
- Ota lusikalla taikinasta nokareita leivinpaperin päälle jättäen leviämis varaa pikkuleiville.


- Paista 200-asteessa noin 8-10 minuuttia tai kunnes cookiet ovat kauniin ruskeita.
- Anna cookieiden hieman jäähtyä ennen ritilälle siirtämistä.




Alkuperäinen ohje: maku.fi

~SuklaaKirsikkaa~

Jääsuklaa

Innostuin kokeilemaan jääsuklaata itse ja näitä päätyikin sitten kolmeen joulupakettiin tänä vuonna.

100 kpl


225g taloussuklaata (itse käytin n. 180g taloussuklaata ja 45g valkosuklaata)
200g kookosrasvaa

1 appelsiinin mehu
appelsiinin kuoripaloja
(halutessasi rusinoita ja pähkinöitä)
erilaisia nonparelleja


- Sulata kookosrasva ja suklaa kattilassa miedoimmalla lämmöllä. 
Sekoita hyvin. 



- Purista appelsiinin mehu sulaneeseen seokseen ja sekoita.
- Lisää (rusinat ja pähkinät), sekoita ja lusikoi pieniin karamellivuokiin.

- Lisää lusikoimisen jälkeen appelsiininkuoripaloja tai haluamiasi nonparelleja. Laita jääkaappiin.


- Säilytä jääkaapissa tarjoiluun asti. Jääsuklaat ovat parhaimmillaan hetken seisseenä pöydällä.




Alkuperäinen ohje: maku.fi

~SuklaaKirsikkaa~

15. joulukuuta 2013

Polka - suklaamuffinit

12-16 kpl


4½ dl vehnäjauhoja
1½ dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 dl sokeria
175g margariinia
2 dl maitoa
2 kananmunaa
100g tummaa suklaata




Koristeluun: 
Noin 20 kpl polkakarkkeja
100g tummaa suklaata

- Sulata margariini ja anna jäähtyä.
- Lämmitä uuni 175 asteeseen.
- Laita 12-koloiseen muffinivuokaan, jokaiseen koloon yksi paperinen muffinivuoka + pellille valmiiksi 2-4 paperillista muffinivuokaa (joihin saat ylimääräisen taikinan paistumaan).
- Siivilöi kuivat aineet isohkoon kulhoon ja sekoita toisessa kulhossa munat, maito ja jäähtynyt margariini.
- Rouhi suklaa karkeaksi rouheeksi.
- Yhdistä kuivat ja märät ainekset toisiinsa nopeasti sekoittaen. Lisää suklaarouhe ja nostele sekaan kevyesti.
- Jaa taikina koloihin ja pellillä oleviin muffinivuokiin.



- Paista noin 20 minuuttia tai kunnes muffinit ovat kohonneita ja kypsännäköisiä pinnalta. Kokeile tarvittaessa tikulla.
- Anna muffinssien seistä vuoassa jonkin aikaa ennenkuin otat ne ritilälle jäähtymään.



- Sulata kuorrutteen suklaa varovaisesti mikrossa.
- Murskaa polkakarkit (esim. benderissä).

- Koristele jäähtyneet muffinssit sulatetulla suklaalla haluamallasi tavalla ja ripottele päälle murskattuja polkakarkkeja.

- Säilytä kannellisessa rasiassa.






Vinkki: Mielestäni taikina on liian raskas tälläisenään ja tämä tuntui myös suu tuntumassa.. joten suosittelen että vatkaat margariinin ja sokerin kuohkeaksi vaahdoksi. Lisäät munat yksitellen joukkoon. Jonka jälkeen jauhot ja maidon vuorotellen taikinaan. Näin saat kuohkeaman rakenteen ja paremman suu tuntuman.



Alkuperäinen ohje on täältä: Lunni leipoo

~SuklaaKirsikkaa~

14. joulukuuta 2013

Toffeetäytteiset suklaakeksit

40-48 kpl


230g voita (tai margariinia)
2 dl fariinisokeria
2 dl sokeria
2 tl vaniliasokeria
2 kananmunaa
6 dl vehnäjauhoja
1,5 dl kaakaojauhetta (sokeroimaton)
½ tl ruokasoodaa
40-48 kpl Center-suklaita (vajaa 4 patukkaa)


- Vaahdota huoneenlämpöinen voi kaikkien sokerien kanssa kuohkeaksi vaahdoksi. 
- Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten.
- Yhdistä toiseen kulhoon vehnäjauho, kaakaojauhe ja ruokasooda. Lisää kolmessa erässä voi-sokerivaahtoon.
- Sekoita tasaiseksi ja laita peitettynä jääkaappiin noin tunniksi.




- Laita uuni lämpeämään 190 asteeseen.
- Ota noin  ruokalusikallinen taikinaa käteen, paina keskelle yksi konvehti ja pyöritä palloksi. Taikinaa tulee olla sen verran, että konvehti on kokonaan peittynyt.



- Pyörittele halutessasi sokerissa.

- Asettele pallurat parin sentin päähän toisistaan leivinpaperin päälle, pellille.
- Paista uunissa noin 8 minuuttia ja anna jäähtyä ritilällä.



Vinkki: Yhdessä Center-patukassa on 13 suklaata, joten syötävääkin jää.

Näihin herkku kekseihin alkuperäisen ohjeen löysin täältä Lunni leipoo

~SuklaaKirsikkaa~



12. joulukuuta 2013

Blogin synty & aiempia leipomuksiani kuvina

Miksi blogi? 
Olen aina tykännyt leipoa ja jakaa luomuksiani kuvina sekä viedä niitä maisteltaviksi ystävilleni ja perheenjäsenilleni. Sain yhtenä päivänä idean, että perustaisin leivonta-aiheisen blogin itseni ja muiden iloksi.

Leivon satunnaisesti, silloin kun on aikaa ja halua jotain tehdä. 

Jatkossa toivottavasti useammin, kun olisi monta innokasta maistajaa noin parinsadan metrin päässä. :)

Aika ennen blogia - leipomus luomukseni kuvina
(resepteistä ei ole tietoa)


Ylhäällä vasemmalla ihka ensimmäinen luomukseni - Unelmatorttu v. 2009
Ylhäällä oikealla - Vanilia-voisilmäpulla v. 2009
Alhaalla vasemmalla ensimmäiset -  Macaronit (suklaa) v. 2011
Alhaalla oikealla itselleni tehty - Marjainen täytekakku v. 2009



Ylhäällä vasemmalla miehelleni tehty - Kinuskikakku v. 2010
Ylhäällä oikealla itselleni tehty - Sokerimassalla kuorrutettu kakku v. 2011
Alhaalla vasemmalla miehelleni tehty - Suklaaunelmakakku v. 2011
Alhaalla oikealla - Rocky Road v. 2012



Ystäville ja itselleni tehtyjä - Hedelmäkakkuja v. 2012 & 2013


Tervetuloa!

~SuklaaKirsikkaa~